Häkkilintu

Kävelen kouluun. Ilma on hyytävän kylmä, eikä minulla ollut lapasia. Lumihiutaleet putoilivat hiljalleen synkkenevältä taivaalta. Koulu häämöttää mutkan takaa. En halunnut mennä. Oli kuitenkin pakko. Muuten en saisi sitä koiraa, jonka vanhemmat lupasivat, jos lukuvuosi menee hyvin. Oppiaineiden kanssa minulla ei ole ongelmia, en vain haluaa kuunnella niitä jokapäiväisiä haukkuja, jotka pala palalta syövät itsetuntoani, jota minulla hädin tuskin enää onkaan. Sormiani paleltaa, enkä voi seistä enää pidempään, koulussa ainakin olisi lämmintä.

Avaan pääovea hiljaa. En halua herättää minkäänlaista huomiota kiusaajiin, jotka oven vieressä ovat, kuin vaanien tilaisuutta huutaa jotakin, he aina olivat tehneet. En ottanut heihin minkäänlaista katsekontaktia, katseeni kohdistui eteen, sinne missä olisin turvassa. Äkkiä kompastuin johonkin ja kaaduin mätkähtäen kaikkien eteen. Ilkeä nauru tuntui loputtomalta, olisi pitänyt arvata, etten voi olla herättämättä huomiota. Ei se kiusaaminen ikinä lopu, onhan minua ensimmäiseltä luokalta asti kiusattu. Silti se saa sisälläni aikaan yhtä viiltävän kivun kuin aina ennenkin. Olen kuin häkkilintu, joka unelmoi vapaudesta, muttei voi tehdä asialle mitään.
Ini

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s