Mansikankukkia

Se kesä oli kai kuumin ikinä. Aurinko ei kadonnut hetkeksikään ja hyttysten ininä tuli uniinkin. Heinäkuussa oli joka päivä voimassa hellevaroitus, eikä koko kuussa satanut pisaraakaan.
Mansikkapeltojen yllä häälyi sateenkaaria, kun Herkkola yritti pelastaa sen mikä pelastettavissa oli. Me poimijat ei enää ensimmäisen päivän jälkeen unohdettu kertaakaan hattujamme kotiin, tai jos unohdettiin, juostiin hakemaan. Ilmari melkein kuoli lämpöhalvaukseen, se käytiin hakemassa ambulanssilla alkuiltapäivästä.
Päivän alussa Herkkola tyrkkäsi käteen puolentoista litran vesipullon, ja jos siinä oli päivän päätteeksi tippakin vettä, sai sellaiset huudot että katui syntymäänsä.
Ruokatauoilla päivän kuumimpaan aikaan Maija ja mä mentiin latoon. Syötiin, pidettiin ruokalepo, poltettiin sen veljen tupakoita ja leikittiin heinäsotaa kuin mitkäkin kakarat, vaikka muuten oltiin olevinamme niin kovia mimmejä. Kun Maija kaivoi heinänkorsia rintaliiveistään, mun sydän hakkasi tum-tum-tum.

Viimeisenä päivänä mä suutelin sitä. Sen jälkeen me ei olla nähty kuin vilaukselta silloin tällöin, kadulla tai jossain, eikä se katso mua silmiin. Koko syksyn on satanut.

– kauris

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s